torstai 15. tammikuuta 2015

Henkiinherättelyä

Jokunen tovi taas vierähtänyt, ja muutoksia on taas tulvinut käsityötaivaaseenkin. Ajanpuutteen vuoksi pistin firman pöytälaatikkoon, eli nyt keskityn taas ihan puhtaasti tekemään itselleni ja perheelle kaikenlaista pientä projektia. Ihanaa!! Tässä muutamia töitä, jotka on tässä väliaikana syntynyt omaan käyttöön:

Vaatteita ja asusteita:

 



Koristeita jouluun ja pääsiäiseen (yhdessä lasten kanssa puuhattua):



Leluja:



Tämä viimeinenkin kuuluu lelukategoriaan, mutta tässä mukana pari kuvaa eri työvaiheista:




Jos haluatte tietää lisää jostakin niin kyselkää ihmeessä!

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Reppu ja reissumies

Pari vuotta on tainnut aika sujuvasti vierähtää ilman yhden yhtä päivitystä, mutta nyt taidetaan muuttaa tilanne. Käsityöt on palanneet taas enemmän tai vähemmän harrastukseksi, firma toki pyörii vielä sivutoimisesti mutta nykyisin jatko-opinnot nielevät leijonanosan ajasta. Siispä, tässä jotain piiiitkästä aikaa ihan omalle perheelle ja itselle tehtyä!


Yläpuolella on nyörireppu, johon lapset halusivat jostain ylijääneitä siirtokuvia. Helppoa, silitetään vaan kuvat kiinni ja maalia perään, sopii minulle! Jumppatossut kulkee nyt kivasti omassa kassissa mukana, ja taitaapa tuonne juomapullotkin tarvittaessa mahtua. 

Alla on puolestaan pari niskatyynyä, joiden tarpeellisuuden hoksasin kesälomareissujen yhteydessä tänä vuonna. Kankaana ylijäämä -mikrofleece ja sisällä ihan vaan vanua.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Juhannusprojekti v2011

Päätin ottaa viimevuotisen juhannusprojektini uusiksi, tällä kertaa ihan vaan sen kunniaksi että ehdin juhannuksen aatonaattona saada koko viime talven kesken olleen "Jotain itselle" -projektin valmiiksi. Alunperin oli tarkoitus aloittaa pienemmälle tytölle samanlainen kukkaponcho kuin esikoiselle vuosi sitten, mutta käsiini osuikin lankalaatikossa jo jonkun aikaa vuoroaan odotelleita PomPom -lankoja... Ja sitten välähti - nyt kun on talven varalle ihana villatakki, niin kesäksi haluan saada - yhä edelleen siis itselleni - ison kolmionmuotoisen hartiahuivin!!

Tässäpä siis kuvaa molemmista näistä juhannuksena valmistuneista "Jotain itselle" -projekteista, huivi pääsee heti ensi viikolla käyttöön, villatakki saa odotella vuoroaan vielä hetken! Ja hei pliis, jättäkää huomiotta nuo muut päällä olevat (koti)vaatteet, kirkkaan punainen paita ja siniset verkkarit ;-) ... Huih mikä yhdistelmä ainakin näin valokuvassa!


keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Uusia vanhoja hameita

Olin jo heittämässä muutamia vanhoja ja pieneksijääneitä sekä jo osittain risojakin lasten mekkoja roskikseen, kun yhden mekon helmassa ollut kaunis reunapitsi sai aikaan neronleimauksen. Otin sakset kauniiseen käteen, leikkasin yhden pienen mekon kainaloiden alta poikki sekä toisesta ratkoin vyötärön kohdalta mekon miehustan ja helmaosan erilleen. Sitten mars kauppaan, josta sopivan väriset vyötärökuminauhat ja ne paikoilleen. Ja tsadaa - nyt on tytöillä uudet vanhat hamoset prinsessaleikkeihin :-) !! Eikä haittaa jos nämä vähän leikeissä likaantuvat, kun ovat jo muutenkin roskiksesta pelastetut!

Ps. Kuka muuten arvaa kumpi näistä on tehty pikkumekosta ja kumpi on värkkäilty mekon alaosasta ;-) ?

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Onnea kaksivuotiaalle!!

Niin se aika lentää, meidän pikkumurunenkin täytti kaksi... Alkuun ajattelin mennä juhlien kanssa siitä missä aita on matalin, eli poiketa leipomoon, mutta sitten surffailin hieman netissä ja silmiini osui niin mahtavia kakkuja vaihe vaiheelta -kuvineen etten vaan voinut oikaista! Tässä lopputulos, ihan kelvollinen vaikka itse sanonkin - ja huomenna kuullaan mitä pikkuneiti itse kaakustaan tykkää :-) .

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Oma kassi unileluille

Maidän huushollissa typykät rakastaa yli kaiken kaikenlaisia kasseja ja pussukoita, niitä löytyy leikeistä varmaan kymmenkunta erilaista: on käsilaukkua, kauppkassia, nuken vaatepussia jne jne. Yhtään ei kuitenkaan ole joutanut pikkutypylle unilelukassiksi, jossa voisi ottaa kaikki rakkaat unilelut (unipupuriepu, hiiruliriepu ja molla) mukaan mummolareissulle. Siksipä siis tein tällaisen ottaen hyötykäyttöön pari vanhaa lakanaa!

Vielä pari...

Argh, mistä näitä valmiiksi leikattuja vaippoja oikein vielä löytyy!! Pikkutypy opettelee jo pottailua, eli nyt on kyllä syytä saada nämä loputkin tehtyä... Tässä pari valmista, vielä kasassa olisi 6 tai 7, ehkä ne ehtisi surautella ensi viikolla valmiiksi kun työhommat rauhoittuu hetkeksi (toivottavasti ainakin!). Eli alla olevassa kuvassa Ainotar -kuosilla varustetut vaipat on AIOja (sisällä coolmax, imuissa tencel + mikrokuitu), ja vaaleanpunaiset sivunepillisiä harkkahousuja (sisällä tencel, imut mikrokuitu + hamppu).