maanantai 26. lokakuuta 2009

Huopanen Mix testattu, osui ja upposi :-) !!

Tuli tarvetta neuloa isommalle typylle parit taaperokoon villikset, ja päätin tekaista nämä Huopanen Mixistä, sitä kun sattui olemaan tehtaanmyymäläreissun jälkeen pari pussia jemmassa. Ja tsadaa, pöksyjen pinnasta tulikin ihan ylikivan näköistä, jännää miten kaksivärisestä langasta voi saada neulomalla esiin niin montaa eri sävyä!! Nämä ensimmäiset pöksyt tein lyhytlahkeisina, ja neulahuovutin vähän punamustaan värimaailmaan liittyen kivan hämähäkinverkkokuvan toiseen kylkeen. Toisetkin XL-pöksyt on tässä parasta aikaa tekeillä, toisella värillä (turkoosina) ja pitkälahkeisina, saapa nähdä mitä kivaa näihin keksin ekstraksi!!
.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Terveisiä Kestovaippaviikolta!

Siinäpä se syy viimeaikaiseen hiljaiseloon oikeastaan tulikin. Ihka ensimmäisen Kestovaippaviikon järjestelyt on syöneet aikaa niin tehokkaasti, ettei ole enää illalla juurikaan jaksanut alkaa mitään touhuilemaan. Sen verran olen toki ehtinyt saada aikaan, että pyöräytin meriaiheiset villikset viikon päätapahtumaan arpajaispalkinnoksi. Siinä sivussa pääsin vihdoinkin kokeilemaan neulahuovutusta, ja hitsi vieköön, nyt harmittaa hiukkasen että nuo on menossa arpajaisvoitoksi... Sen verran söpöt näistä tuli!
.