Käväisin päivemmällä pikaisesti kääntymässä erään ystäväni luona, ja hän oli parhaillaan askartelemassa joulukoristeita poikansa kanssa. Siinä pöydänkulmalla näkyi paperisia lumihiutaleita, ja tietty tällaisen käsityöfriikinkin piti alkaa muistelemaan niiden leikkelyä samalla kun sohvalla istuskeli... Tässä pari joita sain aikaan, hyvinhän tuo mieleen palasi - etenkin tuo iso on omasta mielestäni hyvin onnistunut!
perjantai 18. joulukuuta 2009
Uusi aluevaltaus kestoilun saralla
Tämä mamma sai viimenään tarpeekseen tämän huushollin talouspaperin kulutuksesta, ja saumuroida surautti serlan tilalle pieniä (eli noin serlanpalan kokoisia) talouspyyhkeitä, malliltaan kesto. Sainpa samalla tyhjennettyä kierrätyskankaiden kasaa, pari vanhaa ja pehmeää froteepyyhettä sai näin uuden elämän :-) . Tässäpä vielä kuvaa, vaikkei nämäkään mitään ihmeellisiä ole tehdä...
sunnuntai 13. joulukuuta 2009
Merinopöpäpäivät
Laittoman kauan on seissyt kangaskasassa myös pari pakkaa merinointerlockia... Viimein tuli siihenkin tartuttua, ja eipä näissä pöksyissä kauaa tämän mamman nokka tuhissut. Molemmille tytöille onkin nyt oman väriset vaippapöpät (kaksinkertaisesta kankaasta ommeltuna), ja jäipä kangasta vielä sen verran jäljellekin, että suunnittelin surauttavani seuraavaksi näistä jommallekummalle vielä aluskerraston. Eli ei kun sopivaa kaavaa etsimään :-) !
.
perjantai 11. joulukuuta 2009
Lisää karkkivaippoja
Otsikko sen jo sanoikin, eli lisää pöydänkulmalta valmiiksi ommeltuja karkkivaippoja: nyt ulkopuolella velouria ja sisällä ihana raidallinen bambufleece. Vielä olis kaksi aikoja sitten valmiiksi leikattua jäljellä, plus kasa noita uusia (jepjep, ne yövaipat mukaanlukien)...
maanantai 7. joulukuuta 2009
Projekti Yövaippa, osa 2
Nyt Projekti Yövaipassa oli vuorossa kunnollinen yökuori, sellainen syntyi housumalliseksi eli puetaan vaan vaipan päälle kuten pöksyt konsanaan. Tämä on muutaman kokeilukerran perusteella osoittautunut ihan huippuhyväksi, ei yläreuna taitu vaipan alle ja päästä sitä kautta kosteutta johtumaan yöpuvun housujen vyötärön kautta muualle. Vähän tosin hakemalla sai hakea sopivia kireyksiä noihin joustokantteihin, kun toisaalta niiden pitää olla tarpeeksi tiukat että pysyvät paikallaan, mutta sitten toisaalta eivät saa puristaakaan. Lopputulos on siis kuitenkin varsin onnistunut!
.
lauantai 5. joulukuuta 2009
Vaippa kuin Marianne -karkki!
Pöydällä jotain > 3 kk seissyt vaippakangaskasa on kohta läpikäyty - onneksi, koska siinä näytti olevan turhankin paljon sisätäyttöjä, joista ollaan pikkuhiljaa hankkiutumassa eroon :-/ ... Mutta eipä noita keskenkään viitsi jättää, käytetään niitä nyt sitten se mitä käytetään ja laitetaan kiertoon! Eli ompelinpa tässä iltapuhteena yhden pois, ja lähinnähän tästä tulee mieleen Marianne -karkki :-) ... Sisällä tässä tekeleessä on Coolmax, tukikankaana bambujoustofrotee ja kuosikankaana trikoota.
.
.
keskiviikko 2. joulukuuta 2009
Projekti Yövaippa, osa 1
Päästiin sitten vihdoin viimein siihen vaiheeseen, että mies(kin) halusi alkaa uudelleen yökestoilemaan ison typyn kanssa!! Välillä kertisteltiin pitkän aikaa, kun tuntui että mitä vaan vaippaan laittoikaan niin aina oli joko niin supermegaiso paketti, että typyä häiritsi (... miestä se tosin taisi häiritä enemmän...) tai sitten oli aamulla yöpuku ja petivaatteet kosteat. Tällä kertaa lopputulos on ollut parempi, kun unohdettiin suosiolla yövillikset ja lykättiin tyynen rauhallisesti pul-kuori vaipan päälle. Lopputulos: kaikki lisäimuläpäreet on saanut unohtaa, ihan normi-imut (yövaippasellaiset) on riittäneet, ja vahinkojen määrä on silti vähäinen. Jess! Nyt sitten näiden hyvien kokemusten jälkeen pitää vaan tehdä vähän lisää yövaippoja molemmille, etenkin isommalle tytölle, niin ettei tarvitse mitään ihme viritelmiä miettiä, vaan että aina on kuivia yövaippoja käyttövalmiina!
.
Eli siinäpä meidän Projekti Yövaipan taustaa, osa 1 on pitänyt sisällään sekä vaippakankaiden leikkausta että imujen tekoa - tässäpä kuvattuna muutama imu, pääosin bambua, hamppua ja mikrokuitua on tullut näihin laiteltua. Sen verran kommenttia imun mallista, että omien kokemusten perusteella pidän eniten tällaisesta pituussuuntaan kaksinkerroin taitettavasta yöimusta :-) !
.
Lisää pompulakaulahuiveja tilauksessa :-o
Näistä tulikin sitten hitti, ainakin lasten keskuudessa... Miehen kummityttö näki oman huivini ja ihasteli sitä niin kovin, että kyselin vaivihkaa hänen äidiltään mitä tyttö tykkäisi tällaisesta joululahjasta. Kovasti tykkäisi, oli vastaus, ja väritoivomuskin kun saatiin urkittua selville niin mikäs siinä sitten :-) . Eli tällä kertaa vuorossa lila huivi, kuva ei ole mitään huippulaatua kun tuota ihanaa värisävyä ei oikein tahtonut saada esille ilman "pientä" kuvankäsittelyä... Luonnossa tämä on siis paljon ihanamman värinen!
Verhoja ja muuta pientä kivaa kotiin
Pidin sitten parin illan luovan tauon vaippaompeluksista, ja tekaisin joutessani parit söpöt Nalle Puh -verhot lastenhuoneeseen. Samoin tuli viimeisteltyä jo aikoja sitten aloitettu ruokalappuprojekti, josta oli jäljellä tarrojen ompelu muutamaan ruokalappuun - laiskuuttani kun en ollut niitä aiemmin aikaiseksi saanut... Mutta siis tulipa tehtyä, tässäpä toiset verhot täydessä työn touhussa:
.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)