Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sekalaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sekalaiset. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. tammikuuta 2015

Henkiinherättelyä

Jokunen tovi taas vierähtänyt, ja muutoksia on taas tulvinut käsityötaivaaseenkin. Ajanpuutteen vuoksi pistin firman pöytälaatikkoon, eli nyt keskityn taas ihan puhtaasti tekemään itselleni ja perheelle kaikenlaista pientä projektia. Ihanaa!! Tässä muutamia töitä, jotka on tässä väliaikana syntynyt omaan käyttöön:

Vaatteita ja asusteita:

 



Koristeita jouluun ja pääsiäiseen (yhdessä lasten kanssa puuhattua):



Leluja:



Tämä viimeinenkin kuuluu lelukategoriaan, mutta tässä mukana pari kuvaa eri työvaiheista:




Jos haluatte tietää lisää jostakin niin kyselkää ihmeessä!

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Reppu ja reissumies

Pari vuotta on tainnut aika sujuvasti vierähtää ilman yhden yhtä päivitystä, mutta nyt taidetaan muuttaa tilanne. Käsityöt on palanneet taas enemmän tai vähemmän harrastukseksi, firma toki pyörii vielä sivutoimisesti mutta nykyisin jatko-opinnot nielevät leijonanosan ajasta. Siispä, tässä jotain piiiitkästä aikaa ihan omalle perheelle ja itselle tehtyä!


Yläpuolella on nyörireppu, johon lapset halusivat jostain ylijääneitä siirtokuvia. Helppoa, silitetään vaan kuvat kiinni ja maalia perään, sopii minulle! Jumppatossut kulkee nyt kivasti omassa kassissa mukana, ja taitaapa tuonne juomapullotkin tarvittaessa mahtua. 

Alla on puolestaan pari niskatyynyä, joiden tarpeellisuuden hoksasin kesälomareissujen yhteydessä tänä vuonna. Kankaana ylijäämä -mikrofleece ja sisällä ihan vaan vanua.

torstai 9. joulukuuta 2010

Kiirettä kiirettä!

Tosiaan siinäpä se jo tuli, kiirettä on pitänyt, ja pian selviää minkä takia!! Jotain pientä olen ehtinyt kuitenkin nykertelemään, tässä muutama joulukuusenkoriste lisää:

tiistai 23. marraskuuta 2010

Tonttutyttö

Kun ei vielä tänäänkään ehtinyt askartelukauppaan hakemaan sopivaa nauhaa joulukoristeisiin, niin tekaisin iltapuhteena kurssilla tehdyn tonttupojan seuraksi vielä tyttötontunkin, letteineen päivineen (tosin myös tältä puuttuu vielä se kulkunen piposta...).

Soma pariskunta, vahtia nököttävät vierekkäin tuolla keittiön hyllyllä :-) !

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Tonttujoukko silloin varpasillaan, varpasillaan...

Terveisiä jouluhuovutuskurssilta! Viikonloppuna sain taas viettää hetken laatuaikaa ja työskennellä villan parissa. Hassua miten silloin ensimmäisellä kerralla villan haju suorastaan etoi, mutta nyt se tuntui jo aika mukavalta ja tutulta :-) ... Tässäpä siis muutamia kuvia viikonlopun saldosta: pari viinipullon/konjakkipullon pussukkaa, sydämenmuotoinen ovikoriste, joulukello ikkunaan tai kuuseen, sekä tonttu ja poro. Osassa on vielä vähän tekemistä, mutta päivitän kuvat tähän joukon jatkoksi kunhan saan ne valmiiksi!


perjantai 8. lokakuuta 2010

Kännykkäpussukka nro 2

... Vielä tosin tämäkin vailla kiinnityssysteemiä. Muovinepit ajattelin molempiin pussukoihin laittaa, helppo ja nopea avata ja sulkea! Toiminee täydellisesti :-) .

Huovutetut korvikset

Taiteilin eilen iltasella jo aiemmin mainitulla huovutuskurssilla tekemiini korviksiin lukot paikalleen. Tällaiset noista nyt sitten tuli, kuvissa värit on tosin vähän vääristyneet (etenkin ensimmäisessä). Ajatus kuitenkin selviää hyvin!


lauantai 2. lokakuuta 2010

Pientä ajan kulua

Sain lahjaksi joku aika sitten hauskan neulonta/virkkauskirjan, jossa oli ohjeita kukkien ja kasvien tekemiseen. Ja kun tässä nyt oli hetki aikaa hengähtää, niin pitihän siitä jotain kivaa testata - jämälankoja kun sattuu varastossa olemaan pilvin pimein... Tällaisia näistä ensimmäisistä yritelmistä sitten tuli, kyllähän näitä varmaan tulee lisääkin tehtyä!

maanantai 27. syyskuuta 2010

Viikonloppu (märkä)huovutuksen parissa

Hiljaiseloa on taas pidellyt, kun on tullut tässä harva se ilta neulottua - vaihteen vuoksi puikoilla on jotain itsellenikin, kun tuo edellinen tekele, pyöryläjakku, hävisi äitini hoteisiin :-) . Pitääpä siis tehdä itselle uusi, kunhan siis vaan saan tämän nyt kesken olevan valmiiksi! Mutta koska se on vielä kesken, niin palataanpa siihen mitä nyt on saatu valmiiksi... Nimittäin otin hieman "laatuaikaa itselle" eli lähdin mukaan huovutuskurssille opettelemaan märkähuovutuksen saloja, ja siellä on tullut vietettyä yksi mukava viikonloppu. Lopputuloksena syntyi pannunalunen, kaksi kännykkäpussia (toinen näistä vielä viimeistelyä vailla), kaksi paria korviksia (kesken, lukot laittamatta), rannekoru (viimeistely tekemättä) sekä pari joulukoristetta kuuseen (toisesta puuttuu vielä ripustusnaru).

Latailen näistä kuvia kunhan nuo ensin kuivuvat kunnolla ja ehdin viimeistellä keskeneräisiä edes vähän ;-) ... Tässä kuitenkin alkupaloiksi yksi kännykkäpussukka (pussin sulkemissysteemi puuttuu) ja pannunalunen sekä joulupallot (iso vihreä vielä vailla ripustuslenkkiä).



sunnuntai 29. elokuuta 2010

Yhdessä tyttöjen kanssa puuhattua

Vapaapäivän kunniaksi sain taas kahdet verhot surautettua valmiiksi lasten ystävällisellä avustuksella: toinen istui vieressä ja nyki mittanauhaa, ja toinen yritti koko ajan kähveltää neulatyynyä... Hyvästä yrityksestä huolimatta verhot tuli kuitenkin tehtyä ja ripustettuakin samantien!

Toinen päivän projekti tehtiinkin sitten yhdessä isomman tytön kanssa. Nimittäin mummot ovat useampaan otteeseen kaipailleet yökyläreissuja varten tytöille omia laukkuja - eivät kuulemma oikein tiedä mitkä vaatteet ovat aina kenellekin... Ongelmansa kullakin! Ratkaisu löytyi onneksi nopeasti, nimittäin nuo molempien plikkojen synnytyslaitokselta saamat ja muuten jo tarpeettomiksi jääneet pienet Libero -hoitolaukut oli suht helpot nimikoida. Samaan syssyyn lyhensin laukkujen hihnat, niin toimivat samalla myös vaikkapa kerholaukkuina. Ja isompi tyttöhän tietysti siis valitsi itselleen sekä laukun että nimikointikankaan... Tavan kassialma :-) !

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Testi: muotoonommeltuja liivinsuojia

Veljen perheeseen on tulossa tuota pikaa nyytti, ja tarjosin tulevalle äidille kestoliivinsuojia - materiaalia kun sattuneesta syystä lojuu pusseissa iiiiisot kasat! Itsekin käytin pikkukakkosen kanssa muotoonommeltuja malleja, ja niinpä ajattelin testata josko osaisin ommella sellaisia myös itse. Hyvinhän tuo näyttää onnistuvan, tässä mallikappaleet kahdessa koossa. Toisessa sisällä on bambufleeceä ja toisessa flanelli + kuivaliina, eli saapi käyttäjä valita sopivan koon ja mieleiset materiaalit ;-) !

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Sohvaperunatuotantoa

Aika tylsää on viime aikoina ollut, kun on joutunut lähes täysin sohvaperunana elelemään... Vähän helpotusta elämään toi - taas kerran - käsityöt, kun sain aikaiseksi lopultakin muutaman kauan suunnitelmissa olleen kestotiskirätin. Lankana on käytetty luonnollisesti antibakteerista bambulankaa (aniliininsävyinen on tosin puuvilla/bambu -sekoitetta) - keltainen, vihreä ja musta rätti on neulottu, aniliininpunainen on puolestaan tehty virkkaamalla. Jotain hyötykäyttöä yhdelle toimettomalle käsiparille!
.

torstai 22. huhtikuuta 2010

Säilytyspussukka retkikeittimelle

Viimeksi mummolassa käydessämme äitini lykkäsi minulle käsiin kulahtaneen ja elähtäneen Trangian säilytyspussukan, ja pyysi tekemään uuden. Helppo homma, sopiva kangas (vedenpitävä ja kestävä sellainen) olikin heti mielessä, ja kun sain vanhasta pussista kaavat niin eipä tässä kauaa nokka tuhissut. Kelvannee tarkoitukseensa vallan mainiosti!
.

torstai 15. huhtikuuta 2010

Jokuset liivinsuojat lainaamolle

Ollaan osallistumassa Kestovaippayhdistyksen paikallisporukan voimin viikonloppuna lastentarvikekirppikselle, ja saatiin sinne lupa tehdä pienistä vaippakäyttöön riittämättömistä kangastilkuista liivinsuojia myyntiin. Tässäpä joitain omia tekeleitäni, kaikissa on kosteussulku (joko pul tai pu-kalvoa) eli eipä tarvitse huolehtia paidan kastumisesta :-) !!
.

perjantai 18. joulukuuta 2009

Uusi aluevaltaus kestoilun saralla

Tämä mamma sai viimenään tarpeekseen tämän huushollin talouspaperin kulutuksesta, ja saumuroida surautti serlan tilalle pieniä (eli noin serlanpalan kokoisia) talouspyyhkeitä, malliltaan kesto. Sainpa samalla tyhjennettyä kierrätyskankaiden kasaa, pari vanhaa ja pehmeää froteepyyhettä sai näin uuden elämän :-) . Tässäpä vielä kuvaa, vaikkei nämäkään mitään ihmeellisiä ole tehdä...
.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Verhoja ja muuta pientä kivaa kotiin

Pidin sitten parin illan luovan tauon vaippaompeluksista, ja tekaisin joutessani parit söpöt Nalle Puh -verhot lastenhuoneeseen. Samoin tuli viimeisteltyä jo aikoja sitten aloitettu ruokalappuprojekti, josta oli jäljellä tarrojen ompelu muutamaan ruokalappuun - laiskuuttani kun en ollut niitä aiemmin aikaiseksi saanut... Mutta siis tulipa tehtyä, tässäpä toiset verhot täydessä työn touhussa:
.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Ruokalappuja reissuun ja mummoille jemmaan

Nyt kun meillä on kaksi näitä ei-niin-siistejä ruokailijoita, niin tuttavan esimerkin rohkaisemana kävin ostamassa pöytäliinakangasta (kerniä?) ja ommella surautin jokusen reissuruokalapun hyväksi todetun ruokalapun mallilla. Ja tsadaa - siistejä tuli! Tarkoitus onkin tehdä näitä vielä lisää, jottei ihan joka paikkaan tarvitse metsästää kissojen ja koirien kanssa siistiä ruokalappua. Plus sitten molemmille mummoille suoraan parit kappaleet (sekä isolle että pienelle typylle omansa), jos vaikka sattuisivat hoitoon menemään yhtäaikaa joskus hamassa tulevaisuudessa :-) ...
.

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Vanhat lakanat kiertoon, tässäpä kelpo idea!

Jostain lukaisin, että vanhoista lakanoista saa hyviä pannunalusia/pannulappuja kun leikkaa ne ensin matonkuteiden tapaan n. 3,5 cm leveäksi nauhaksi ja sitten vaan virkkaamaan. No, pitihän tuo testata, ja myönnetään, ihan kivoja tulee! Kestävät sen aikaa mitä kestävät, mut saapahan jotain vanhoja säilöttyjä kierrätyskankaita pois kaapista lojumasta hyötykäyttöön...
.

torstai 30. heinäkuuta 2009

Vanhassa talossa on aina kylmät lattiat...

... Senpä vuoksi ompelin aikoinaan talvella syntyneelle esikoistytölle lämpimän alustan, jonka päällä kölliä ja leikkiä. Mummilta saatu Nalle Puh -fleece saikin tässä arvoisensa paikan, kun ompelin siitä kahden vanhan äitiyspakkauksesta saadun vaahtomuovipatjan päälle irrotettavan (vetoketjullisen) suojuksen. Vetoketju suojuksen sulkemismekanismina on osoittautunut enemmän kuin oivalliseksi valinnaksi, suojusta kun on pesty muutamaan otteeseen niin vetoketjun ansiosta sen saa aina paitsi irrotettua patjojen päältä, myös aina siististi siihen takaisin!

Ja pikkutypy demoaa:
.

Vanhan tuolin uusi elämä

Niin, onhan sitä tullut uusittua isännän vanhan lepakkotuolin kangaskin - se kun alkoi olla jo tuhannen kulahtanut, rei'illä ja puoliksi purkaantunutkin, mutta isäntä ei siitä halunnut luopua sitten millään... Purkasin vaan vanhan kankaan kaavoiksi ja etsin kivan uuden kankaan niin saatiin tällekin perintöhuonekalulle uusi elämä! Vanha kangas oli jotain paksua farkuntapaista sisustuskangasta, uudeksi kankaaksi valitsin ihanan perhoskoristellun farkkukankaan (kaksinkertaisena) ja ommella surautin kappaleet yhteen karhunlangalla. Ja tsadaa: nyt on tytöillä yksilöllinen (ja mukava) tuoli huoneessaan!
.