sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Projekti Yövaippa, osa 5

Kaikki pikkutypyn yövaipat ovat bambusisuksella, ja viime aikoina on tuntunut, että sen märkyys aiheuttaa peppuun pientä punoitusta. Koska se on kuitenkin häipynyt aina päivän mittaan niin ei ole tullut sen enempää siihen kiinnitettyä huomiota, ei ennenkuin nyt yhtenä aamuna iho oli alkanut kuoriutua vaippa-alueelta... Auts. Elikkäs jotain piti nyt kiireesti kehitellä. Alkuun hoidettiin iho kuntoon yökertistelyllä (onneksi oli jäänyt jemmaan muutama kertis isomman typyn jäljiltä) ja sitten kokeiltiin kuivaliinaneulosalkkareita. Ja tsadaa - ratkaisu punoitukseen löytyi! Eli ei muuta kuin lisää tekemään...
.

lauantai 9. tammikuuta 2010

Uusi unipussi pikkutypylle

Sarjassamme tämä on ollut suunnitelmissa jo isomman typyn ollessa n. vuoden ikäinen... Nimittäin toinen unipussi. Ensimmäinen tuli ostettua, ja koska sen pesu + kuivatus kestää iäisyyden (kuivausrummusta huolimatta) niin mietin jo silloin, että toinen pussi tarvittaisiin, jottei pesua tarvitsisi aina kiirehtiä. No, melkein puolitoista vuotta tuossa miettimisessä sitten vierähtikin... Nyt on kuitenkin valmista, ja lähestulkoon yhdessä illassa tuli tämä pyöräytettyä (vetoketjun puuttumisen takia meni kaksi iltaa) ja ihan kiva tästäkin tuli - päällä fleeceä ja sisällä pehmeää puuvillatrikoota. Ainakin kuosikangas näytti olevat molempien mieleen, isompi ilmoitti haluavansa samasta kankaasta housut itselleen :-) !!
.

Projekti Yövaippa, osa 4

Ja tässä sitten vihdoin viimein pari yövaippaakin valmiina! Nämä ovat isommalle tytölle, pikkutypyn vaipat on vielä vaiheessa pöydän kulmalla odottamassa. Näissä sisäpuolella on bambujoustofroteeta, kiinteinä imuina mikrokuitufroteeta ja bambufleeceä (1+1 krs). Kuosikankaina on puolestaan velouria ja joustofroteeta. Ja kiinnitys tarroilla, isännän mieliksi ;-) .
.

Projekti Yövaippa, Osa 3

Yöpötköimut hampusta toimii hienosti, mutta niitä on tullut - pieninä ja siroina - käytettyä lähinnä vaan isommalla tytöllä, joka ehti tässä tottua pieneen sievään yövaippaan (eli kertikseen) ja siksi on ollut aika... öö... eri mieltä siitä, minkäkokoinen paketti yöllä on ok. Onneksi nyt riittää jo pienempi imumäärä yöaikaan, kun iso neiti alkaa näemmä oppia yökuivaksi pikku hiljaa :-) .

Tuli nyt kuitenkin tehtyä vielä pienemmällekin muutama yöhamppuimu, tällä kertaa perhostaittoina hamppucollegesta ja parista erilaisesta bambusta (vihreäraidallinen bambujoustofrotee ja pinkki bambuneulos), ja parissa eri koossa (M ja L). Tässäpä nämä:
.

lauantai 2. tammikuuta 2010

Turvakaukalovaate pidempiä ajomatkoja varten

Tällaisen tekeminen on ollut suunnitelmissa jo jonkin aikaa, kun tiedossa on pari pidempää ajomatkaa nyt kuluvan talven aikana. Näillä kun ei pientä tyttöä viitsi istuttaa kovin paksuissa vaatteissa, mutta päällä olisi kuitenkin hyvä olla sen verran, että huoltsipysähdysten aikaankin tarkenee. Ratkaisu: ommella surautin fleecestä ja puuvillatrikoosta (puuvillakankaalla vahvistettuna) turvakaukalovaatteen! Kaava tähän löytyi onneksi valmiina (tosin jouduin suurentamaan sitä jonkin verran), ja jätin turhat hienostelut eli huolittelun vinonauhalla pois ja tyydyin saumurointiin. Eiköhän tämä tule tällaisenaankin toimimaan hienosti!
.

perjantai 18. joulukuuta 2009

Lumihiutaleita leikellen

Käväisin päivemmällä pikaisesti kääntymässä erään ystäväni luona, ja hän oli parhaillaan askartelemassa joulukoristeita poikansa kanssa. Siinä pöydänkulmalla näkyi paperisia lumihiutaleita, ja tietty tällaisen käsityöfriikinkin piti alkaa muistelemaan niiden leikkelyä samalla kun sohvalla istuskeli... Tässä pari joita sain aikaan, hyvinhän tuo mieleen palasi - etenkin tuo iso on omasta mielestäni hyvin onnistunut!
.

Uusi aluevaltaus kestoilun saralla

Tämä mamma sai viimenään tarpeekseen tämän huushollin talouspaperin kulutuksesta, ja saumuroida surautti serlan tilalle pieniä (eli noin serlanpalan kokoisia) talouspyyhkeitä, malliltaan kesto. Sainpa samalla tyhjennettyä kierrätyskankaiden kasaa, pari vanhaa ja pehmeää froteepyyhettä sai näin uuden elämän :-) . Tässäpä vielä kuvaa, vaikkei nämäkään mitään ihmeellisiä ole tehdä...
.